Nainen, jonka maailmankaikkeus pyyhki pois

Sotien, imperiumien, ennustusten ja kokonaisia sivilisaatioita hallitsevien voimien jälkeen José Monteiro löytää jotakin, mitä edes maailmankaikkeuden koko mahti ei voi pelastaa: ajan. Nainen, jonka maailmankaikkeus pyyhki pois on runokokoelma, joka sijoittuu Lopun alku: Ihmiskunnan viimeinen hengenveto — Jumalten tuomio -teoksen Lopun A jälkeiseen aikaan. Se seuraa Josén ja Brunixin suhdetta rakkauden, perheen, yhden todellisuuden viimeisten tuntien ja kaiken muun kadottua jäljelle jäävän muiston kautta. José yrittää 365 päivän ajan tehdä sitä, minkä unohti suurimman osan elämästään: elää. Ei Montarionina, pelastajana tai maailmankaikkeutta uhmaavana miehenä, vaan vain Joséna rakastamansa naisen ja heidän lastensa rinnalla. Kun maailmankaikkeus muuttuu, Brunix katoaa historiasta. Paikat, kaupungit ja tähdet säilyvät, mutta kukaan Joséa lukuun ottamatta ei muista häntä. Runot kahdesta toisiaan koskettamaan oppineesta maailmasta, viimeisestä yhteisestä vuodesta, perheen synnystä, ikuisuuden tunneista ja ainoan muistavan ihmisen yksinäisyydestä muuttavat Lopun A läheiseksi matkaksi rakkauteen, menetykseen, muistiin ja olemassaoloon. Unohtaminen saattaa auttaa selviytymään, mutta José ei saanut sitä etuoikeutta. Maailmankaikkeus unohti Brunixin. Hän ei. Montarion Universen runoteos. Varoitus: teos sijoittuu Lopun A jälkeen ja sisältää merkittäviä paljastuksia siitä.